Päivi Patja on vuoden 2015 Keski-Suomen YES-opettaja

Valtakunnallinen YES-verkosto valitsee vuosittain alueittain YES-opettajan, joka ovat opetuksessaan positiivisella asenteella aktiivisesti toteuttaneet ja kehittäneet yrittäjyyskasvatusta. Paivi_Patja

Keski-Suomen vuoden 2015 YES-opettajiksi valittiin Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yliopistonopettaja Päivi Patja, joka on aktiivisesti ollut mukana rakentamassa eri kouluasteiden välistä yrittäjyysyhteistyötä ja erityisesti NY (Nuori Yrittäjyys) Start Up –ohjelman pilottia. Päivin positiivinen ja kannustava asenne sekä asiantuntemus ovat olleet esimerkkinä ja innostajana niin opiskelijoille kuin muille opettajille.

– Mukava kuulla, että yrittäjyyskoulutuksen kehittämisen eteen tehty työmme saa myös tunnustusta! Otan vastaan ko. palkinnon koko Yrittäjyys yhdistää -hankkeen porukan ja erityisesti Ideasta toiminnaksi -kurssikokonaisuutemme valmentajien puolesta, Päivi Patja toteaa.

Tänä vuonna Keski-Suomessa on tehty vahvaa oppilaitosten välistä yhteistyötä Yrittäjyys Yhdistää –hankkeessa, jossa pilotoidaan eri kouluasteiden välisiä yhteisiä yrittäjyysopintoja. Osana uusia opintoja ovat Jyväskylän yliopisto ja Jamk käynnistäneet ensimmäistä kertaa NY Start Up –ohjelman (Ideasta toiminnaksi -kurssi), jonka opiskelijat tekevät läpi lukuvuoden yhteistyötä Jyväskylän ammattiopiston ja lukiokoulutuksen NY-yrittäjien kanssa.

Myös Keski-Suomen YES-keskus haluaa kiittää koko NY Start Up –tiimiä sekä toisen asteen NY-valmentajia hienosta yhteistyöstä NY-toiminnassa yli oppilaitos- ja kouluasterajojen!

Kaikki vuoden 2015 valtakunnallisesti palkitut YES-opettajat löytyvät täältä

Lisätiedot: Keski-Suomen YES-keskus, Niina Helin, puh. 040 341 5850

NY-yrittäjien POP UP -myymälä palvelee Forumissa 24.11.-1.12.2015

Pop Up Some korjattu

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän reippaat NY-yrittäjät pyörittävät jouluista Pop up -myymälää kauppakeskus Forumissa (2. krs) 24.11.-1.12.2015. Myymälä on avoinna arkisin klo 12-18 ja lauantaina klo 10-16. Liiketilan NY-yrittäjille on tarjonnut Keski-Suomen Osuuspankki.

Nyt kannattaa siis ehdottomasti suunnata Forumiin joululahjalöydöille ja tutustua opiskelijayrittäjiin sekä heidän monipuolisiin palveluihinsa ja tuotteisiinsa.

Lämpimästi tervetuloa hakemaan joulumieli NY-yrittäjiltä!

IMG_4530Joulumarkkinat 061Joulumarkkinat 070

IMG_4533IMG_4532

NY-yritysten joulumarkkinoilla tapahtuu: NY Semifinaali & NY-ohjelmakoulutusta

Keski-Suomen nuorimmat yrittäjät ovat lavalla Kauppakeskus Forumissa!

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän NY (Nuori Yrittäjyys) opiskelijayritykset järjestävät perinteiset joulumarkkinat Kauppakeskus Forumissa 20.11.-22.11.2015. Tapahtumassa on mukana yli 100 Keski-Suomen nuorinta yrittäjää ja n. 40 yritystä. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan NY-yrittäjien palveluihin ja tuotteisiin sekä tekemään hyviä löytöjä vaikkapa pukinkonttiin!

Opiskelijayritysten joulumarkkinat ovat oiva esimerkki Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja yritysten välisestä aktiivisesti kehitetystä yhteistyöstä. Forumin kauppakeskusta hallinnoivan Cityconin kanssa yhteistyötä on tehty jo usean vuoden ajan joulumarkkinoiden sekä muiden Opiskelijayritysten myyjäisten merkeissä.

Joulumarkkinoiden aikataulu:
pe 20.11. klo 14-20 (NY Semifinaali klo 15-18)
la 21.11. klo 10-17
su 22.11. klo 12-18

Heti joulumarkkinoiden jälkeen Jyväskylän koulutuskuntayhtymän opiskelijat avaavat viikon ajaksi kauppakeskukseen jouluisen Pop Up myymälän. Myymälän rakentavat ja myyntityön hoitavat merkonomiopiskelijat. Myymälä on avoinna 24.11.-1.12. arkisin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-16. Keski-Suomen osuuspankki tukee osaltaan nuoria yrittäjiä tarjoamalla Pop Up tilan heidän käyttöönsä.
NY Semifinaalissa palkitaan parhaat NY-yritykset
Osana joulumarkkinahulinaa Keski-Suomen YES-keskus yhdessä Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa järjestää Keski-Suomen NY Uskalla Yrittää -semifinaalin perjantaina 20.11.2015 kello 15:00 – 18:00. Semifinaalissa valitaan Keski-Suomen paras NY-yritys, joka pääsee edustamaan koulua ja aluetta kansalliseen NY Uskalla Yrittää -finaaliin. Semifinaalissa palkitaan myös paras myyjä sekä paras tuote/palvelu. Parhaiden NY-yritysten valinnasta vastaa liike-elämän edustajista koottu tuomaristo, joka kiertää messujen aikana NY-yritysten myyntipisteillä haastattelemassa nuoria ja valitsee voittajat.
Maksuton NY-ohjelmakoulutus opettajille NY Semifinaalin yhteydessä
Oletko kiinnostunut yrittäjyyskasvatuksesta ja haluat tutustua Nuori Yrittäjyys ry:n NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan? Haluatko verkostoitua muiden alueen opettajien kanssa? Kiinnostaako NY-yritysten toiminta käytännössä?
NY Semifinaalin yhteydessä järjestetään kaikille opettajille avoin ja maksuton NY-ohjelmakoulutus Sepän Yrityspajalla pe 20.11. klo 9.15-14.45. Tervetuloa!
Päivän ohjelma:
9:15 – 9:30 Saapuminen
9:30 – 11:30 Sessio 1
11:30 – 12:00 Lounas (omakustanne)
12:00 – 14:45 Sessio 2
14:45 – 15:00 Päätös ja siirtyminen tutustumaan messutapahtumaan Kauppakeskus Forumiin
Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: www.nuoriyrittajyys.fi/opettajalle
Yhteystiedot: Nuori Yrittäjyys ry, info@nuoriyrittajyys.fi

Lisätiedot:NY Semifinaali, NY-ohjelmakoulutus

YES tarjoaa OPS2016 täydennyskoulutusta Keski-Suomessa

YES -verkosto tarjoaa opetushallituksen rahoittamaa täydennyskoulutusta OPS 2016 -laaja-alaisen osaamisen taidot:

Haluamme kutsua Sinut mukaan valmennukseen kehittämään omaa laaja-alaista osaamistasi sekä yritteliästä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Valmenuksen kesto on 3 lähipäivää (ti 19.1.2016, to 18.2.2016 ja ke 23.3.2016 klo 8.30-15.00) ja yksi itsenäinen työpäivä. Paikkana Jyväskylä, tarkemmat paikat ilmoitetaan osallistujille .

Valmennuksesta saat työkaluja oman laaja-alaisen osaamisen päivittämiseen, yritteliääseen toimintakulttuuriin rakentamiseen ja esimerkiksi uuden OPSin mukaisten monialaisten oppimiskokemusten suunnitteluun nuorten työelämä- ja yrittäjyystaitojen vahvistamiseksi. Valmennus on osallistujille maksuton.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
marja.heinisto@villinikkarit.fi tai p. 044-370 8459. Ole nopea ryhmään mahtuu vain 15- 20 keskisuomalaista opettajaa!

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Uuden OPS:in perustana on yritteliäs ja yhteisöllinen toimintakulttuuri. Se rakennetaan oppilaita osallistamalla, laaja-alaisella osaamisella ja uudenlaisella opettajuudella, jossa opettajan työelämä- ja yrittäjyysosaaminen on vahvaa. YES Opevalmennus OPS 2016 – Laaja-alaisenosaamisen taidot valmentaa opettajat luomaan yritteliästä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria omaan kouluun. Valmennuksessa käydään läpi laaja-alaisen osaamisen kehittämistä käytännössä ja oman koulun lähtökohdista. Valmennuksessa opitaan vuorovaikutteista toimintakulttuuria ja yhteistyötä työelämän kanssa. Lopuksi laaditaan oman koulun kokonaissuunnitelma laaja-alaisen osaamisen edistämiseksi.

Valmennuspäivien ohjelma:

1. päivä: Laaja-alaisesti oppiva työyhteisö

8.30 Aamukahvit

9.00 Laaja-alaisesti oppiva työyhteisö

• Peruskoulu yhteiskuntaa eteenpäinvievänä muutosvoimana

• Yritteliäs ja yhteisöllinen toimintakulttuuri uuden OPS:n perustana

• Laaja-alaisen osaamisen kokonaisuus

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00-15.00 Laaja-alainen osaamisen kehittäminen meidän koulussa, osa 1

• Ajattelu ja oppimaan oppiminen

• Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

• Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

2. päivä: Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen käytännössä 

8.30 Aamukahvit

9.00 Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen meidän koulussa, osa 2

• Monilukutaito

• Tieto- ja viestintäteknologia

• Työelämä- ja yrittäjyys

• Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00-15.00 Meidän koulun kokonaisuunnitelma laaja-alaisen osaamisen toteuttamiseksi

3. päivä: Laaja-alainen osaaminen haastaa opettajuuden 
8.30 Aamukahvit

9.00 Uusi opettajuus

• Laaja-alaisen osaamisen toteuttamisen haasteet

• Opettajan taidot laaja-alaisen osaamisen sisällöissä ja opettamisen menetelmissä

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00 Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen

• Laaja-alaisen osaamisen taitojen kehittämisen työkalupakki

• Opettajan oman kehittämissuunnitelman rakentaminen

• Opettajien yhteistyö oppijan laaja-alaisen osaamisen kehittämisessä

14.30-15.00 Valmennuksen yhteenveto

+ Etäpäivän toteutus sovitaan ensimmäisessä valmennuspäivässä. Etätehtävä liittyy oman osaamisen kehittämiseen tai oman koulun toiminnan kehittämiseen.

YES tarjoaa OPS2016 täydennyskoulutusta Keski-Suomessa

YES -verkosto tarjoaa opetushallituksen rahoittamaa täydennyskoulutusta OPS 2016 -laaja-alaisen osaamisen taidot:

Haluamme kutsua Sinut mukaan valmennukseen kehittämään omaa laaja-alaista osaamistasi sekä yritteliästä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria. Valmenuksen kesto on 3 lähipäivää (ti 3.11.2015, to 10.12.2015 ja ma 18.1.2016 klo 8.30-15.00) ja yksi itsenäinen työpäivä. Valmennus toteutetaan Pohjoisessa Keski-Suomessa (Äänekoskella ja Viitasaarella).

Valmennuksesta saat työkaluja oman laaja-alaisen osaamisen päivittämiseen, yritteliääseen toimintakulttuuriin rakentamiseen ja esimerkiksi uuden OPSin mukaisten monialaisten oppimiskokemusten suunnitteluun nuorten työelämä- ja yrittäjyystaitojen vahvistamiseksi. Valmennus on osallistujille maksuton.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
marja.heinisto@villinikkarit.fi tai p. 044-370 8459. Ole nopea ryhmään mahtuu vain 15- 20 keskisuomalaista opettajaa!

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Uuden OPS:in perustana on yritteliäs ja yhteisöllinen toimintakulttuuri. Se rakennetaan oppilaita osallistamalla, laaja-alaisella osaamisella ja uudenlaisella opettajuudella, jossa opettajan työelämä- ja yrittäjyysosaaminen on vahvaa. YES Opevalmennus OPS 2016 – Laaja-alaisenosaamisen taidot valmentaa opettajat luomaan yritteliästä ja yhteisöllistä toimintakulttuuria omaan kouluun. Valmennuksessa käydään läpi laaja-alaisen osaamisen kehittämistä käytännössä ja oman koulun lähtökohdista. Valmennuksessa opitaan vuorovaikutteista toimintakulttuuria ja yhteistyötä työelämän kanssa. Lopuksi laaditaan oman koulun kokonaissuunnitelma laaja-alaisen osaamisen edistämiseksi.

Valmennuspäivien ohjelma:

1. päivä: Laaja-alaisesti oppiva työyhteisö

8.30 Aamukahvit

9.00 Laaja-alaisesti oppiva työyhteisö

• Peruskoulu yhteiskuntaa eteenpäinvievänä muutosvoimana

• Yritteliäs ja yhteisöllinen toimintakulttuuri uuden OPS:n perustana

• Laaja-alaisen osaamisen kokonaisuus

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00-15.00 Laaja-alainen osaamisen kehittäminen meidän koulussa, osa 1

• Ajattelu ja oppimaan oppiminen

• Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

• Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

2. päivä: Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen käytännössä 

8.30 Aamukahvit

9.00 Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen meidän koulussa, osa 2

• Monilukutaito

• Tieto- ja viestintäteknologia

• Työelämä- ja yrittäjyys

• Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00-15.00 Meidän koulun kokonaisuunnitelma laaja-alaisen osaamisen toteuttamiseksi

3. päivä: Laaja-alainen osaaminen haastaa opettajuuden 
8.30 Aamukahvit

9.00 Uusi opettajuus

• Laaja-alaisen osaamisen toteuttamisen haasteet

• Opettajan taidot laaja-alaisen osaamisen sisällöissä ja opettamisen menetelmissä

11.15-12.00 Lounastauko (omakustanteinen)

12.00 Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen

• Laaja-alaisen osaamisen taitojen kehittämisen työkalupakki

• Opettajan oman kehittämissuunnitelman rakentaminen

• Opettajien yhteistyö oppijan laaja-alaisen osaamisen kehittämisessä

14.30-15.00 Valmennuksen yhteenveto

+ Etäpäivän toteutus sovitaan ensimmäisessä valmennuspäivässä. Etätehtävä liittyy oman osaamisen kehittämiseen tai oman koulun toiminnan kehittämiseen.

 

NY-lähettiläs vauhdittaa yrittäjyyttä oppilaitoksissa

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän koordinoima Keski-Suomen YES-keskus on palkannut yrittäjyyskasvatuksen vauhdittajaksi NY (Nuori Yrittäjyys) –lähettilään syyslukukaudeksi 2015.Jenni_yritystehtaalla

Kaikki Keski-Suomen oppilaitokset perusopetuksesta korkea-asteelle voivat varata NY-lähettilään vierailulle esimerkiksi opettajien kokouksiin tai oppitunneille. NY-yritys on osa valtakunnallista Nuori Yrittäjyys Vuosi Yrittäjänä –ohjelmaa, jossa opiskelijat harjoittelevat yrityksen arkea perustamalla harjoitusyrityksen lukuvuoden ajaksi.

NY-lähettilääksi valitulla Jenni Rannalla on omakohtaista kokemusta oppilaitoksen yrittäjyyskasvatuspolulta. Viime keväänä Jyväskylän ammattiopistosta vaatturiksi valmistunut Ranta painotti opintojaan yrittäjyyteen. Nyt NY-harjoitusyritys on muuttunut todeksi ja tuore yrittäjä kiertää kouluilla kertomassa omista kokemuksistaan. NY-lähettiläs jakaa myös tietoa kouluastekohtaisista yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuuksista, paikallisista yrittäjyyskasvatuksen tapahtumista ja verkoston toiminnasta. Vierailu on oppilaitoksille maksuton.

Jenni jalkautuu syksyn aikana 12 oppilaitokseen/tapahtumaan. Varaukset voi tehdä seuraaville viikoille:

viikko 39: 21.9.-25.9.2015
viikko 41: 5.10.-9.10.2015
viikko 44: 26.10.-30.10.2015
viikko 45: 2.11.-6.11.2015
viikko 46: 9.11.-13.11.2015
viikko 48: 23.11.-27.11.2015
viikko 49: 30.11.-4.12.2015

Lisätiedot ja varaukset suoraan Jennille sähköpostitse: ranta.jenni@hotmail.com

NY-lähettilään toimintaa on tukenut Keski-Suomen kauppakamari, joka lahjoitti Iukiolaisille suunnatun Ikkuna Työelämään –tempauksen tuoton Keski-Suomen YES-keskuksen kautta kohdennettavaksi keskisuomalaisen yrittäjyyskasvatuksen hyväksi. Ikkuna Työelämään –tempaus järjestettiin osana Keski-Suomen kauppakamarin 85. juhlavuotta.

Hei nuori, hae NY-lähettilääksi!

Työpaikkailmoitus:

”NUORI YRITTÄJYYS-LÄHETTILÄS” Keski-Suomen oppilaitosvierailuihin

Hei,

sinä juuri toisen asteen opintojen loppuvaiheessa oleva tai vastavalmistunut, esiintymistaitoinen, reipas ja oma-aloitteinen nuori!

  • Onko sinulla kokemusta yrittäjyysopinnoista?
  • Oletko kokeillut Nuori yrittäjyys (NY) -yrityksen pyörittämistä osana opintoja?
  • Haluaisitko vierailla oppilaitoksissa kertomassa yrittäjyysopintomahdollisuuksista ja omista opiskelukokemuksistasi opettajille ja opiskelijoille?

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän koordinoima Keski-Suomen YES-keskus etsii aktiivista keskisuomalaista nuorta, jolla on omakohtaista kokemusta yrittäjyydestä osana opintojaan. Työtehtäviin kuuluvat etukäteen sovitut vierailut oppilaitoksissa, omista kokemuksista kertominen ja yrittäjyyskasvatuksen mahdollisuuksista tiedottaminen (mm. Nuori Yrittäjyys-ohjelmat ja paikalliset tapahtumat) syksyn 2015 aikana. Työtehtävät ovat etupäässä kertaluontoisia vierailuja, jotka voidaan aikataulullisesti sovittaa nuoren omiin aikatauluihin sopiviksi.

Keski-Suomen YES-keskus on osa valtakunnallista yrittäjyyskasvatusverkostoa, joka tarjoaa kaikkien kouluasteiden opettajille tukea yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen koko Keski-Suomen alueella. YES-keskuksen kautta saa tietoa mm. eri kouluasteille soveltuvista NY (Nuori Yrittäjyys) –ohjelmista ja paikallisista yrittäjyystapahtumista.

www-sivut:                     www.keski-suomi.yesverkosto.fi, https://nuoriyrittajyys.fi/nuori-yrittajyys/

Lisätietoja:                     Aluepäällikkö Niina Helin, Keski-Suomen YES-keskus, Jyväskylän
koulutuskuntayhtymä, niina.helin@jao.fi

Työpaikan osoite:       Keski-Suomen oppilaitoksissa vierailut, työ edellyttää matkustamista Keski-
Suomessa

Palkkaus:                        kertakorvaus/palkkio 800 € (sis. 12 oppilaitosvierailua ja 2 päivän
ennakkovalmistelut ja perehtyminen) + mahdolliset matkakustannukset
korvataan. Palkkio on veronalaista tuloa.

Työ alkaa:                       01.09.2015

Työaika:                          sovitut vierailut

Työn kesto:                   01.09.2015-31.12.2015

Haku päättyy:               21.08.2015

Hakeminen:                 Vapaamuotoinen hakemus ja ansioluettelo sähköpostitse: niina.helin@jao.fi

Vastuullista ja yhteisöllistä yrittäjyyskasvatusta -koulutus (5 op)

EnTree Academy tarjoaa yhteistyössä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän kanssa laadukkaan 5 opintopisteen laajuisen yrittäjyyskasvatuskoulutuksen keväällä ja syksyllä 2015 (yht. 4 lähiopetuspäivää). Koulutus on maksuton ja avoin kaikille perusopetuksen ja lukiokoulutuksen henkilökunnalle. Koulutus järjestetään Jyväskylän koulutuskuntayhtymän tiloissa Viitaniemen toimipisteessä sekä Jyväskylän Yritystehtaalla (Vapaudenkatu 25).

Koulu on oppijoille ja opettajille merkityksellinen arjen toimintaympäristö, jossa oppilaat ja opettajat ja muut toimijat voivat kokea yhteisöllisyyttä ja harjaantua yritteliääseen ajattelu- ja toimintatapaan.
Koulutus on osa Vastuullista ja yhteisöllistä yrittäjyyskasvatusta -kehittämishanketta, jonka tavoitteena on tukea oppilaiden ja opiskelijoiden kouluhyvinvointia yrittäjyyskasvatuksen keinoin.

Koulutuksessa on keskeistä opetushenkilöstön yrittäjyyskasvatusvalmiuksien kehittäminen ja yrittäjyyspedagogisen osaamisen lisääminen. Ne luovat pohjan oppijoita osallistavien ja vaikuttamista tukevien oppimisympäristöjen kehittämiselle.

Kohderyhmä: Koulutus on suunnattu perusopetuksen ja lukiokoulutuksen
opetushenkilöstölle.

Koulutusohjelman laajuus ja sisältö: Koulutusohjelma sisältää neljä lähiopetuspäivää ja niitä tukevan verkko-oppimisen. Koulutusohjelmaan sisältyy yksilö-, pari- tai ryhmätyönä toteutettava omaan oppiaineeseen, oppilaitokseen ja/tai alueeseen sovellettava konkreettinen yrittäjyyskasvatuksen kehittämistehtävä.

1. Lähiopetusjakso: 6.-7.5.2015
– Opettajuuden muutos ja tulevaisuusorientaatio
–  Vastuullinen yrittävyyteen ja yrittäjyyteen kasvattaminen, viitekehyksenä EnTree-malli
–  Yrittäjyyskasvatuksen eettiset kysymykset
– Yrittäjyyskasvattajan identiteetti

2. Lähiopetusjakso: 26.–27.8.2015
– Osallistavat, yhteisölliset ja yrittäjämäistä ajattelu- ja toimintatapaa
edistävät oppimisympäristöt
– Luovat ja toiminnalliset oppimismenetelmät
– Kehittämistehtävien purku
Huom! Lähipäivä 26.8.2015 pidetään Jyväskylän Yritysverstaalla, Ideaverstas, 2. krs. Vapaudenkatu 25, Jyväskylä.

Koulutuksen järjestää yrittäjyyskasvatuksen ja yrittäjyyspedagogiikan asiantuntijaorganisaatio
EnTree Academy ja kouluttajina toimivat Outi Hägg ja Kati Peltonen.
Koulutus on Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen täydennyskoulusta ja siten
osallistujille maksutonta. Osallistuja/hänen koulutusorganisaationsa kustantaa mahdolliset matka-, majoitus- ja muut kustannukset

Koulutuspaikka:

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
koulutustila IDEA (C2.067)
Viitaniementie 1C
40720 Jyväskylä

Ilmoittautumiset 22.4.2015 mennessä:
kehittämispäällikkö Jari Kinnulalle,
puh. 040 341 4601
jari.kinnula@jao.fi

Taivas+Helvetti Yritystehtaalla 23.3.2015

Taivas+Helvetti on hanke, jonka tavoitteena on antaa nuorille näkökulma yrittäjyyteen rehellisemmin, aidommin ja ihmisläheisemmin kuin koskaan. Suomi tarvitsee tekijöitä ja tekemisen ilmapiirin ja kirja kertoo yrittäjän tarinoita inspiraatioksi nuorille. Kirjan tekijöiden lupaus on, että jokaista myytyä kirjaa kohti he lahjoittavat yhden kirjan valmistuvalle nuorelle.

Taivas+Helvetti vol 2 jatkaa edeltäjänsä viitoittamaa tietä. Tänä keväänä jaetaan 60 000 kirjaa valmistuville nuorille, jotta myös tulevaisuudessa yritteliäisyys, tekeminen ja Suomi voisivat hyvin. Kirjan jakelu valmistuville nuorille toteutetaan keväällä 2015. Kirjat luovutetaan kouluille YES –alueverkoston kautta.  Keski-Suomeen kirjoja jaetaan yhteensä n. 2500 kappaletta.

Taivas+Helvetti Jyväskylän Yritystehtaalla

Keski-Suomen YES-keskus järjestää 23.3.2015 yhteensä 4 x 45 minuutin mittaista tilaisuutta Jyväskylän Yritystehtaalla. Tilaisuudet avaa projektipäällikkö Markus Mäntynen esitellen Yritystehtaan toimintaa ja palveluja. Keski-Suomen YES-keskuksen terveiset tuo Niina Helin ja tilaisuuksien pääosassa on paikallinen nuori yrittäjä, joka kertoo oman inspiroivan yrittäjätarinansa. Jokainen osallistuja saa oman Taivas+Helvetti -kirjansa.

Tilaisuudet ovat avoimet kaikille keväällä valmistuville opiskelijoille ja heidän opettajilleen. Ilmoittautumiset 18.3.2015 mennessä: niina.helin@jao.fi

Lisätiedot: https://jklyritystehdas.fi/fi/tapahtumat/taivas-ja-helvetti-yritystehtaalla/

Rohkea Suomi -kampanjan kautta Taivas+Helvetti -kirjoja on myös jaettu Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston kirjastoihin. Opettajat voivat näin ollen hyödyntää kirjoja myös opetuksessaan.

Yhteystiedot:
Niina Helin
aluepäällikkö, Keski-Suomen YES-keskus
040 341 5850, niina.helin@jao.fi

Lisää tietoa löytyy seuraavista osoitteista:
www.taivasjahelvetti.fi, www.keski-suomi.yesverkosto.fi
facebook.com/taivasjahelvetti www.nuoriyrittajyys.fi
instagram.com/taivasjahelvetti.fi
#taivasjahelvetti

Ikkuna työelämään – lukiolaisten työpäivä 20.3.2015

Keski-Suomen kauppakamari järjestää osana 85-juhlavuottaan Ikkuna työelämään -päivän lukiolaisille 20.3.2015. Tavoitteena on törmäyttää päivän aikana keskisuomalaisia yrittäjyyttä opiskelevia lukiolaisia ja yrityksiä luoden parempia työelämäyhteyksiä tulevaisuutta varten.

Päivään osallistuvat opiskelijat ovat 16–18-vuotiaita lukiolaisia Keski-Suomesta. Yrittäjä voi tarjota päivän aikana joko yhdelle opiskelijalle tai useamman opiskelijan tiimille projektin/tehtävän toteutettavaksi yrityksessä.

KESKI-SUOMEN YES-KESKUKSELLE TUKEA YRITTÄJYYSKASVATUKSEEN

Yritykselle Ikkuna työelämään päivän maksu on 50 e/opiskelija tai 100 e/4 hengen tiimi ja tämä tuotto menee Keski-Suomen kauppakamarin kautta Keski-Suomen YES-keskukselle tukemaan keskisuomalaisten oppilaitosten yrittäjyyskasvatusta.

YES-verkoston visio on rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.  Yrittäjyyskasvatuksessa painottuu tekemällä oppiminen, se vahvistaa nuoren itsetuntoa ja motivaatiota sekä yritteliästä asennetta niin elämää kuin työntekoakin kohtaan.

– Tämänkaltaiset tempaukset ovat erittäin tärkeitä: nuorille tarjoutuu mahdollisuus lähteä ulos luokkahuoneista ja tehdä mielekkäitä käytännön projekteja paikallisten yritysten kanssa yhteistyössä. Tempauksen kautta nuorten työelämäyhteydet paranevat ja työelämätiedot sekä -taidot vahvistuvat, toteaa Niina Helin Keski-Suomen YES-keskuksesta.

Keski-Suomen YES-keskus kohdentaa lahjoituksen keskisuomalaisen yrittäjyyskasvatuksen edistämiseksi. Tarkempi kohdennus mietitään yhteistyössä Keski-Suomen kauppakamarin kanssa.

Antoisaa työpäivää!
Keski-Suomen kauppakamari
Keski-Suomen Yrittäjät

Ikkuna työelämään -esite

YES rakentaa tulevaisuutta, jossa jokaisella nuorella
on mahdollisuus yrittäjyyskasvatukseen.
css.php